For the smile they can share the night and it goes on and on

Ennen kuin kirjoitan matkakertomuksen loppuun Kreikan osalta, pakko jakaa viimeiset hetket Ljubljanassa.

Kirjoitan tätä jo kotona Suomessa. Aika epätodellinen olo. Vikat päivät Ljubljanassa lensi siivillä. Vietettiin paljon aikaa meidän kaveriporukan kanssa, juhlittiin ja tehtiin mun "viimeisiä juttuja" - viimeiset ThaInnit, viimeiset Metelkovat, viimeiset opiskelijalounaat siellä ja täällä.

Vika ilta oli aivan mahtava, juhlittiin aamukuuteen saakka. Mulla oli aivan mielettömän hauskaa ja en ajatellut sillä hetkellä lähtöä. Vika päivä taas oli vaan todella outo, surullinen ja haikea. Kun meidän porukka saatteli mut asemalle, aloin jo asemahallissa vollottaa ja sitten itkin kivasti koko bussimatkan bussiasemalta lentokentälle. Samaten kyyneleet meinas jo alkaa valua, kun juotiin mun vuokranantajan kanssa viimeiset shotit. Aloin sitten uudestaan itkeä Suomessa, kun sain Rutalta tekstarin, että kaikki oli itkeneet mun lähdön jälkeen. Voi paska. Siirtyminen Slovenian +32 asteesta sateiseen, +11 asteen säähän oli kiva shokki.

Ljubljanassa roikkuu kenkiä ympäriinsä. Me päätettiin heittää meidän porukan kengät samaan paikkaaan roikkumaan.

Rakastan tätä kuvaa. Se on otettu mun läksäreissä vikana iltana.

Woman, who made my Erasmus special and gave me reason to travel to Lithuania!

Last moments all together :'(

Välillä sitä miettii, miks pitää ollakin niin liikkuvainen ihminen. Ystävistä puolet on siellä, puolet toisaalla. Vaikka Suomi on kotimaani, mulla on nyt myös osa Sloveniaa itsessäni ja kaikki ne ystävät, jotka tapasin siellä. Elämä jatkuu Suomessa, varmasti jatkuu. Älkää käsittäkö väärin: Musta on ihana nähdä mun perhettä ja ystäviä, tehdä suomalaisia juttuja ja syödä ruisleipää. Mutta: ei sitä puolta vuotta Sloveniassa voi vaan pyyhkiä muistista. Mä viihdyin Sloveniassa ja tunsin sen toiseksi kodikseni, sopeutuminen sinne oli helpompaa kuin Ukrainaan. Sloveniassa olo oli mieletöntä aikaa elämässäni. Ja myös hengähdystauko.Kävin kymmenessä maassa, tapasin mielettömiä ihmisiä, ärsyttäviä ihmisiä ja kaikkea sitä. Olin aika onnellinen jatkuvasti. Tulen kaipaamaan niitä ihmisiä, joista puolen vuoden aikana tuli ystäviä. Onneksi kaksi heistä asuu Suomessa, pus pus Hanna ja Sanna!

Tulen kaipaamaan Ljubljanasta monia asioita. Kahviloita ja leipomoita. Sitä, että on aina aikaa istahtaa kahville. Pieniä, autottomia katuja. Vuorimaisemaa. Ljubljanica-jokea illalla. Oluthetkiä vuokranantajani kanssa. Sitä, että Ljubljanassa tapahtui aina jotain, vaikka se oli niin pieni. Slovenian vihreyttä ja luontoa. Ihmisten ystävällisyyttä. Sloveniasssa opin jotenkin elämään hetkessä ja olemaan iloinen siitä, että mulla on kahvikuppi edessäni ja aikaa vaan istua ja ajatella. Toivon, että voisin säilyttää jotain sitä asennetta täällä Suomessakin. Samaten toivon, että osa siitä sosiaalisuudesta, jota sain Sloveniassa, säilyisi Suomessakin. En ole ikinä ollut mitenkään erityisen ujo, mutta toivoisin, että Suomessakin voisin jutella spontaanisti tuntemattomien kanssa - baarissa, bussissa, missä lie. Että en alkaisi kohotella kulmiani ärsyyntyneenä, jos joku tuntematon ihminen haluaa vaan keskustella randomeja bussissa.

Mutta joo, blogi ei sulkeudu ihan vielä, matkakertomuksen loput ovat tulossa. :)

The magic of Albania

Makedoniasta reissumme jatkui kohti Albaniaa. Matkasimme Makedonian ja Albanian rajalle taksilla ja ylitimme Albanian ja Makedonian rajan kävellen - ensimmäinen kerta, kun olen yrittänyt valtionrajan tuolla tavalla. :D Emme olleet varmoja (krhm, joo, jotkut etukäteen selvittelyt olis ehkä voineet olla kova juttu), kauanko rajalta oli lähimpään kaupunkiin, mutta koska sellainen siinsi horisontissa, päätimme kävellä sinne. Albanian rajalla meidät poimi kuitenkin pian kyytiin paikallinen mies, joka tarjoutui ajamaan meidät Korcëen, josta piti kuulemma lähteä minibussi Beratiin, joka oli seuraava matkakohteemme. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet, että Albaniassa jokainen ohitse ajava auto voi olla potentiaalinen taksi.

Tervetuloa Albaniaan!

Korcëen päästyämme mies sitten työnsi meidät minibussiin, jonka oli tarkoitus mennä Beratiin. If we only knew.. Olimme paikallisessa minibussissa albaanien keskellä, joista kukaan ei juuri osannut englantia. Kovasti ihmiset yrittivät meille kuitenkin käsiä huitomalla vakuutella, että yes, tämä on minibussi Beratiin Elbasanin kautta. Kukaan ei vaan kertonut (tai sitten ei tajuttu :D), että Elbasanissa meidän pitää vielä vaihtaa bussia. Elbasanissa meidät sitten heitettiin johonkin minibussiin, jonka oli myös tarkoitus ajaa Beratiin. Noh, tämän bussin päätepysäkki oli sitten jokin huoltoasema keskellä ei mitään. Siinä vaiheessa alkoivat kyllä verenpaine sekä hermostusmiskäyrä olla korkealla, koska meillä ei ollut hajuakaan missä oltiin, huoltoasemalla oli vain albanialaisia miehiä joista kukaan ei osannut englantia ja sen lisäksi kello läheni jo kuutta, aka pelättiin, että aurinko alkaa laskea.

Minibussin kuljettaja jäi kanssamme odottamaan linja-autoa, jonka oli tarkoitus mennä Beratiin. Ennen sitä huoltoasemalle ajoi kuitenkin bussi, jossa luki Vlora! Koska tarkoituksenamme oli anyway olla vain yötä Beratissa ja suunnata sieltä suoraan rannikolle,päätimme hypätä Vloraan menevään bussiin (ja siinä vaiheessa mikä tahansa bussi pois sieltä huoltoasemalta olis kelvannut)

Astuttiin sitten isoon bussiin, jossa soi täysillä itämainen poppi ja jonka kaikki matkustajat tuijottivat meitä :D Bussissa oli onneksi paljon ystävällisiä ihmisiä, muun muassa eräs englantia osaava nainen, joka kovasti oli kiinnostunut meistä ja pyysi meitä olemaan varovaisia, kun liikumme kerran vain kahdestaan. Noh, Albania ei olisi Albania, jos tästäkin ei kehkeytynyt pientä draamaa - naisen vieressä oleva mies suuttui naisen varoitteluista ja alkoi huutaa tälle albaniaksi, että tämä antaa pahan kuvan Albaniasta ja albanialaisista ja vain vahvistaa stereotypioita. Näin nainen meille riitaa käänsi.

Vaikka nainen tarkoitti pelkkää hyvää, pystyin myös ymmärtämään miehen suuttumuksen ja stereotypioihin väsymyisen, etenkin sen jälkeen, kun oltiin reissattu maassa ja todettu, että ei missään vaiheessa koettu olevamme jotenkin vaarassa. Huvitti myös, kun lentokentällä eräs puolalainen mies kovasti meitä varoitteli siitä, miten emme saa mennä Albanissa minnekään alueelle, jonka asukasenemmistö onn muslimeita tai kulkea missään pimeällä yksin. Noh, mitenköhän maassa, jossa 60 prosenttia väestöstä on muslimeita, voisi välttää menemästä muslimialueille? ;) Ja ylipäätään, so what? Myönnän kyllä, että muslimaissa yksin reissaavana länsimaalaisena naisena saa kyllä yleensä huomiota, mutta ei se silti tarkoita, että joutuisit raiskatuksi ja kivetyksi. Egyptissä suhteellisen paljon reissaaneena voin todeta, että minua pelottaisi huomattavasti enemmän lähteä yksin naisena kristittyenemmistöiseen Latinalaiseen-Amerikkaan (mikä ei kuitenkaan tule estämään haavettani matkasta sinne ;)) Plus Albaniassa suurin osa naisista kulki minihameissa ja topeissa, eikä islam näkynyt katukuvassa juuri muuten paitsi muutamina moskeijoina.

Mutta joo, se siitä. Pääsimme lopulta siis Vloraan Albanian rannikolle ja sieltä viimein hotelliin, oli aika voittajafiilis yli kuuden tunnin reissaamisen ja säätämisen jälkeen.

Vlorasta matka jatkui seuraavana päivänä kohti Sarandea minibussilla. Siinä vaiheessa olimme jo vähän enemmän perillä siitä, miten Albaniassa asiat toimivat ja marssimme kunnon lipputoimistoon ostamaan liput Sarandeen. Bussimatka kesti parisen tuntia ja maisemat matkalla olivat kertakaikkisen upeat. Voi niitä vuoria ja luonnonkaunista rannikkoa. Bussimatkalla bussi pysähtyi, koska bussikuski halusi pitää puolen tunnin lounastauon. Kerran bussi pysähtyi vaan siksi, että kadulla seisova mies halusi pummia tulta kuskilta. Kovin tiukoilla aikatauluilla Albaniaan ei siis kannata lähteä reissamaaan, etenkään, kun bussipysäkkejä ei ole, ihmiset vaan kokoontuvat tiettyihin paikkoihin kaupungissa, josta bussit yleensä lähtevät.

Seuraavat päivät vietimme sitten Albanian rannikolla seikkaillen ja Sarandessa tukikohtaa pitäen. Matkustaminen oli ihanan spontaania, vaikka myös hidasta. Pysähdyimme vaan pieniin rannikkokaupunkeihin uimaan ja ottamaan aurinkoa. Kotiin pääsi aina jotenkin, sillä joku oli aina valmis tarjoamaan kyytiä. Ei me nyt tietenkään kenenkä tahansa kyytiin noustu, mutta saatiin pummittua kyydit muun muassa ruotsalaiselta pariskunnalta ja saksalaiselta pariskunnalta. Vierailimme myös Blue Eye-nimisessä paratiisissa, jossa kävimme polskimassa +10 asteessa..

Albanian maisemia.

Bussin taukopaikka.

Blue Eye. Miten Balkanilla voi olla niin kaunista luontoa kaikkialla?

Sarandessa asuimme hostellissa, joka oli täynnä pääosin Yhdysvalloista ja Australiasta tulleita matkailijoita. Hostellia pyöritti hurmaava irlantilaisnainen, joka kokkasi hostellin asukkaille aamiaiseksi lettuja ja tarjosi ilmaista Baileysia kaikille. Hostellissa asui paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa oli mielenkiintoista jutella. Yksi yhdysvaltalaismies oli hirveän kiinnostunut Suomesta ja päätti sitten Albaniassa, että hakee Suomessa Helsingin yliopistoon tohtoriohjelmaan ja vaihdettiin yhteystietoja tästä johtuen.

Eli mitä voisin sanoa Albaniasta lyhennyksenä? Ihmiset ovat mielettömän ystävällisiä ja maisemat kauniita. Meininki on kaaottista, mutta jotenkin kaikki toimii. Kahtena naismatkustajana emme kokeneet mitään häirintää tai kokeneet olevamme vaarassa. Ihmiset kyllä tuijottivat, mutta kukaan ei edes huudellut perään mitään kuten Egyptissä ja Turkissa. Mieleen jäi etenkin se, miten ihmiset olivat lähes aina valmiita auttamaan silloin, kun apua tarvitsimme. Sarandessa eräs mies ei osannut neuvoa meille hostellimme sijaintia, mutta soitti ystävälleen ja kysyi asiaa. Ympärillemme kokoontui aina joukko ihmisiä neuvomaan, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Vaikka mielikuvat Albaniasta köyhänä ja villinä maana ovat osittain paikkansa pitäviä, maasta jäi kuitenkin mieleen lähinnä mielettömän kauniit maisemat ja mukavat ihmiset ja se oma systeemi, jolla asiat toimivat - huolimatta siitä, että varsinaista julkista joukkoliikennettä tai bussipysäkkejä ei ole, jne.. :)

PS: Nyt on viimeinen kokonainen päiväni Ljubljanassa! Ää! Yritän saada matkakertomuksen loppuun ja myös viimeisten päivien kuulumisia. Haikeaa on, mutta toisaalta päivät on menneet hirveän nopeasti, kun on yrittänyt ottaa kaiken irti viimeistään. En mä vieläkään tajua, että oon lähdössä jo huomenna. Tulee vaan tiettyjä hetkiä, jolloin tajuaa syövänsä jossain kahvilassa viimeistä kertaa tai tajuaa, että mä en oo enää ens viikolla mukana, kun jotkut suunnittelee reissuja ja bileitä

Matkakertomus, first part: Makedonia!

Noniin. Reissusta on selvitty onnellisesti hengissä. Täytyy kyllä sanoa, että oli ehdottomasti yksi mielenpainuvimmista matkoista, joita olen tehnyt! Matkaan mahtui luonnollisesti myös paljon säätöä, koska lähdimme reissuun sellaisella "c'ela vie" asenteella, että mennään ja katsotaan vaan, mitä matkalla tulee vastaan. Balkanin joukkoliikenteen varassa oleminen vaatii kuitenkin, krhm, hieman joustavuutta, joten matkareittimme muuttui lopulta ja näytti tältä:


Näytä suurempi kartta

Kaikesta huolimatta reissu oli kuitenkin upea ja olen ylpeä että minä ja Coline selvisimme vähän vaativimmistakin tilanteista ilman suurimpia konflikteja ja hermojen menetyksiä. :) Ja jälleen voin kyllä sanoa Balkanin varastaneen sydämeni täysin. <3 Haluan palata tänne vielä!

Ensimmäinen matkaetapimmme oli tosiaan Makedonian pääkaupunki Skopje. Skopjesta en tiennyt etukäteen juuri mitään (paitsi Aleksanteri Suuren valtavan patsaan), mutta onneksi meillä oli seurana Erasmus-kaverimme Momir, joka paljasjalkaisena skopjelaisena toimi matkaoppaanamme.

Vaikka Skopjea on paljon haukuttu tylsäksi, minä tykkäsin kaupungista. Jotain eksotiikkaa siinä oli, sellainen jännä "Soviet World Meets Islamic World" henki. :D

Skopjen "The" nähtävyys - Aleksanteri Suuren naurettavan kokoinen patsas, johon paikallisetkin tuntuivat suhtautuvan huvituksen ja inhon sekaisin tuntein. :D Iltaisin tuo patsas valaistaan vielä infernaalisilla diskovaloilla, huh huh!

Turkkilainen basaari Skopjessa.

Parasta Skopjessa oli ehkä kuitenkin se, että saimme Skopjessa majoittua Momirin isoäidin Olgan luona. Voi että tämä nainen vei sydämeni! Sen lisäksi, että tämä majoitti itselleen täysin kaksi tuntematonta tyttöä ilmaiseksi luonaan, hän kokkasi meille ruokaa ja oli kaikinpuolin hurmaava tapaus. Vaikka meillä ei ollutkaan yhteistä kieltä, löysimme jotenkin yhteisen kielen slovenian, englannin, makedonian ja käsien viehtomisen avulla. :D Istuimme muun muassa yhdessä iltaa turkkilaista saippuaoopperaa katsoen, josta minä eikä Coline tajunnut hölkäsen pöläystä, mutta jonka juonenkäänteitä Olga yritti meille kovasti selostaa. :D

Kaiken huippu oli se, että nainen olisi ollut valmis heräämään keskellä yötä kokkaamaan meille, kun palaamme baarista. Kaiken muun vieraanvaraisuuden lisäksi. Kieltäydyimme ehdottomasti asiasta, vaikka Momir meille kovasti vakuuttelikin, että "tää on ihan normaalia balkanilaista vieraanvaraisuutta".

Olga, Coline ja minä :)

Vietettyämme yön Skopjessa, seuraavana päivänä matka jatkui minibussilla kohti Ohrid-järveä. Ohrid-järvi on yksi Makedonian kuuluisimmista ja kauneimmista kaupungeista, ja myös Unescon maailmanperintökohde. Saavuimme perille hyvin hikisinä ja hostellin etsimisessä meni oma hetki (ja "ladies! we have apartments for you!" naisten hätistelyssä), mutta löysimme lopulta sen ja hostellin parvekkeelta avautuikin täydellinen näkymä Ohrid-järvelle. Koko Ohrid-järven alue ja sen ympäristö olivat aivan mielettömän kauniita.

Seuraavan päivän vietimme Ohrid-järvessä polskien ja nähtävyyksiä katsellen. Vuorten keskellä uidessa oli aika onnellinen olo.

Onnelliset (ja kahden tunnin kuluttua erittäin palaneet) naamat Ohridissa.

Ohridista matkamme jatkui sitten taksilla kohti Albanian rajaa. Rajanylityksen jälkeen alkoivatkin kunnon seikkailut, mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa. :D

Taksimme Albanian rajalle. Kuski oli mukava, vaikka kaasuttelikin täysillä pienillä vuoristoteillä. Kun yritin laittaa turvavyötä, kuski pudisteli päätään ja sanoi "Don't worry! I'm a good driver!"

Let the trip begin!

Lyhyt päivitys: Tänään on mun viimeiset kaksi koetta. Sen jälkeen koittaa sitten vapaus kouluhommien suhteen ja tänä yönä lähdetään kohti Venetsian lentokenttää, josta lennetään Skopjeen. Ja sieltä sitten viimeinen Erasmus-trip voi alkaa.

Tältä näyttää suunnilleen matkareittimme Makedonia-Albania-Kreikka-Bulgaria:

Näytä suurempi kartta


Jännittää kyllä lievästi! Etenkin Albania on kiehtonut mua jo kovasti viimeisen vuoden ajan luettuani Anilda Ibrahamin kirjan Punainen morsian (jota voin suositella!). Odotan innolla matkaa sinne, mutta toisaalta jännittää, miten saadaan kaikki sumplittua joukkoliikenteen jne kanssa. Albaniassahan liikutaan ympäriinsä lähinnä paikallisilla minibusseilla, aikatauluja tai kunnollisia bussipysäkkejä ei juuri ole, jne.. :D Mutta täytyy vaan uskoa, että kaikki lopulta menee hyvin ja tiedossa mahtava seikkailu. Kreikassa treffataan Paula, joka on ollut tämän viikon Ljubljanassa ja jonka nyt sitten tapaan uudestaan Thessalonikissa! Hauskaa.

Lopuksi biisi, joka nostattaa aina matkatunnelmaa, vaikka tiedossa on tänään herätys kahdelta aamuyöllä ja en usko, että seuraavien päivien aikana tulee muutenkaan hirveästi nukuttua:

Sitten kun mä palaan, on enää neljä päivää Ljubljanassa jäljellä. Hurjaa.

Opiskelut?

Hei täältä taas! Ensinnä kuvapäivitys viime viikon konsertista, jotta näette, millaista opiskelijameininkiä täällä ilmaiseksi järjestetään. Olen vieläkin fiiliksissä:

Ja tämän konsertti järjestettiin tosiaaan paikallisessa opiskelija-asuntolassa.

Viime viikonloppuna vanhempani tulivat vierailulle Ljubljanaan. Vietettiin aikaa rentoillen ja syöden. Ilmat suosi ja vanhemmat tykkäsivät kaupungista (ja etenkin hintatasosta ;)). Sain myös paljon luettavaa lahjaksi ja vuokraemännälleni tuotiin lakkahilloa (hän on ollut kovin innostunut lakasta sen jälkeen, kun sai kavereiltani lakkalikööriä lahjaksi - Sloveniassa kun lakkaa ei yllätysyllätys kasva) Oli yllättävän haikea olo, kun vanhemmat lähtivät. Terveisin Sanna 22-vuotta, joka on kuitenkin asunut jo 16-vuotiaasti asti omillaan :D

Mutta siis, nyt itse blogitekstin aiheeseen. Tajusin, että en ole kirjoittanut opiskeluistani juuri mitään. Heh. Kertoo ehkä osittain siitä, että ne eivät ole Erasmuksessa aina se ykkösjuttu, mutta on täällä myös käyty koulua:

Minä ja Ruta yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan edessä! Mikähän siinä muten on, että yhteiskuntatieteilijät näyttävät samalta, huolimatta siitä, mistä maasta he tulevat..

Luennolla hysteerisinä ennen meidän ryhmätyön esittelyn alkua.

Opiskelut. Niin. Täällä opiskelutavoissa Suomeen on jonkin verran eroa, vaikka perusteet ovat sinällään samat. Ryhmätöitä tehdään huomattavasti enemmän ja luentopäiväkirjojen sijaan kirjoitetaan esseitä. Omaa pääainettani journalismia täällä ei voi opiskella englanniksi. Syyslukukaudella oli muutama kurssi, mutta tänä keväänä ei ole mitään.No, se ei nyt niin haitannut, koska tiesin asian jo etukäteen tänne tullessani enkä muutenkaan tullut tänne kahmimaan huimia opintopistemääriä, koska Suomessa opintoni ovat siinä vaiheessa, että en niitä juuri enää tarvitse. Oma suosikkikurssini on tähän mennessä ollut Theories of Ideology kurssi, jota vetää aivan loistava proffa. Luennolla katsotaan aina joku dokumentti tai elokuva, ja sitten keskustellaan siitä kurssin teemoja sivuten. Olen oppinut tuolla kurssilla paljon uutta ja saanut uusia ajatuksia päähäni, ja proffa on aivan mielettömän innostunut aiheesta. Kurssilla on myös ihan oikeasti käyty väittelyjä, eli ei vaan sellaista keskustelua kuten Suomessa, että yksi pätijä on äänessä ja muut ovat hiljaa. Kurssi on ollut sitä, mitä yliopisto-opiskelu voi ideaaleimmillaan olla.

Kolme muuta käymääni kurssia (Crisis Managment, Communication Managment ja Anthropology of Popular Music) taas.. No, osa luennoista on mielenkiintoisia, osa taas kuolettavan tylsiä. Samaten noilla luennoilla tuntuu, että opettajia ei ainakaan Erasmusten kohdalla kiinnosta, olemmeko paikalla vai emme ja miten me hommiamme teemme. Esim. tänään pidettiin ryhmätyö ja professori ei sanonut mitään siitä, ei kommentteja/kritiikkejä/ideoita, tuijotti vain tylsistyneenä etensä.. Sinällään hauskaa, että opiskelu on ollut rentoa, mutta toisaalta jo vähän kaipaa sitä fiilistä, että jotain kiinnostaa edes pikkaisen se, mitä sä teet. Tai että saat edes jotain palautetta töistäsi. Mutta nojoo, on meillä Suomessakin paljon kursseja, joilla nuokutaan ja turhaannutaan siihen, että professori ei ole yhtään miettinyt, miten luentoja voisi parhaimmillaan pitää.


Slovenia on opiskelijaeduissa ollut aika huippumaa (esim. opiskelijoiden ruokaedut, joita olen nyt tuhat kertaa hehkuttanut), mutta nyt tilanne on muuttumassa. Hallitus on tehnyt rankkoja säästötoimia ja opiskelusta aiotaan muun muassa tehdä maksullista, ja uskon tämän koskevan myös vaihtareita. Luonnollisesti myös opiskelijoiden ruokaetuja karsitaan - onneksi hallitus ei kuitenkaan kokonaan poista systeemiä, mutta aiemmin boneja sai syödä vaikka keskellä yötä snägärillä baarista kotiin tullessa, nyt viimeinen ateria kuuluu nauttia jo ennen kahdeksaa.


Täällä on kyllä huomannut, että suomalainen opintotukisysteemi on mielestäni mahtava monistakin syistä johtuen, ja on hienoa, että opintotuki sidottiin indeksiin. Mutta jotenkin sitä on saanut vähän suhteellisuudentajua tajua ihmisten valitukseen opintotuen pienuudesta. Täällä on monella meinanneet silmät tippua päästä, kun on selvinnyt, että valtio maksaa mulle 490 euroa kuussa ilman, että mun täytyy maksaa sitä takaisin. Ja että saan samaa tukea myös vaihtoon. Suurin osa maailman ihmisistä kuitenkin maksaa valtavia lukukausimaksuja eikä saa valtiolta mitään tukia opiskeluunsa, ja työllistymisestä ei ole mitään taetta valmistumisen jälkeen. Pitää olla kiitollinen ja iloinen tästä.

Mutta joo. Nyt nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen, toiseen ryhmätyöesitykseen! Lauantaina tulee Paula ja tiistaina on mun kaksi viimeistä koetta. Sitten alkaa Erasmuksen viimeinen trip ja kun tullaan Balkan-tourilta kotiin, niin on enää neljä päivää jäljellä! Aika kiitää niin jumalatonta vauhtia, että ei sitä edes kunnolla tajua. Tässä blogissakin on vielä tuhat asiaa, joista olen halunnut kirjoittaa, mutta en ole ehtinyt/muistanut/jaksanut. Pitää yrittää korjata asia.

Toukokuun kuulumisia

Toukokuu on ollut oikea vierailukuukausi, minkä vuoksi on pitänyt hirveää kiirettä. Ensin Hanna kävi täällä, sen jälkeen saapuivat Miila, Eve ja Tiia, jotka lähtivät eilen aamuna. Tänään sitten saapuvatkin porukat. Välillä ei ehdi edes tajuta, miten paljon tapahtuu, sillä kolme viikkoa tuntuu aina kolmelta sekunnilta. Minä oon kyllä aika onnekas tyttö, kun oon saanut niin paljon vieraita tänne.

Mutta siis, lyhyesti viime viikkoina tapahtunutta ja uusia juttuja: Vierailimme Miilan, Even ja Tiltun kanssa Vintgar Gorgissa, joka on mielettömän kaunis luonnonpuistoalue lähellä Bled-järveä ja yksi Slovenian "must-see" luontonähtävyyksistä. Kävelimme Vintgariin slovenialaisten pikkukylien läpi, joiden asukkaat tervehtivät meitä aina kovin iloisina. Maisemat matkalla olivat muutenkin mielettömät, suoraan kuin satukirjasta - vuoria, kirkkoja ja pieniä kyliä. Päivän aikana tuli patikoitua reilusti yli 10 kilometriä ja krhm, pienessä krapulanpoikasessa, joten aikamoinen suoritus.

Vintgarissa on myös vesiputous, jonne Miila hyppäsi uimaan. Allekirjoittanut jäi rannalle ihmettelemään.

Tyttöjen viimeisenä päivänä vuokranantajani kokkasi meille illallisen, mikä oli kiva yllätys. Tarjolla oli tuoretta fetajuustoa, herkullista pestoa ja pääruokana erittäin tuoretta ja hyvää pastaruokaa. Namnam! Meidän naapuri toi meille myös yllätyksenä leivonnaisia, koska oli kuullut, että täällä on suomalaisia tyttöjä. :* Slovenialaiset ihmiset on vaan niin ihania.

Tämän lisäksi toukokuu on ollut konserttikuukausi. Ljubljanan opiskelijadormeissa on järjestetty koko kuukauden ajan ilmaisia konsertteja. Käytiin keskiviikkona tyttöjen kanssa yhdessä niistä ja meno oli aivan mieletön! Koko opiskelija-asuntolan piha oli täynnä opiskelijoita ja ihmiset myös kuuntelivat musiikkia ikkunoistaan. Tosin oli aika mutaista, jonka johdosta myös ihmiset kaatuilivat ja sotkivat vaatteitaan aika paljon..Kaksi viikkoa sitten puolestaan järjestettiin Ljubljanan Tivoli-puistossa iso ilmainen konsertti. Keskelle puistoa pystytettiin kolme jättikokoista lavaa, jossa dj:t soittivat niin teknoa, housea kuin rockia. Koko puisto jorasi musiikin mukana. Tämäkin konsertti oli opiskelijatapahtuma - huomaa kyllä, että Ljubljanan väkiluvusta noin 30 % on opiskelijoita, sillä tapahtumia ja meininkiä riittää!

En ole varmaan maininnut, että mulla ja vuokranantajallani on tapana viettää niin sanottuja kulttuurisunnuntaita täällä. Se tarkoittaa sitä, että käydään kerran kuussa kuuntelemassa klassista musiikkia ja juomassa viiniä, jota konsertissa tarjoillaan ilmaiseksi sen jälkeen. Vietimme sitten toissasunnuntain viiniä tissutellen konsertin jälkeen, ja menimme sen jälkeen katsomaan Steve McCurryn hienoa valokuvanäyttelyä, joka on nyt Ljubljanassa. Illalla katsottiin vielä Suomen peli yhdessä, ja vuokranantajani ja kämppikseni pääsivät nauttimaan mun kiljumisesta ja raivoamisesta. Tuskin enää ainakaan ton jälkeen heillä on enää mitään "suomalaiset ovat aina rauhallisia" steoreotypioita :D

Elämän rentous, spontaanius ja ihmisten ystävällisyys on vienyt mun sydämen täällä. Koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa hauskaa, jossain on aina jotain ilmaisia tapahtumia ja tuntemattomat ihmiset oikeasti juttelevat sulle kadulla ja ovat kiinnostuneita susta. Jännä muuten huomata, miten sosiaaliseksi täällä on itsekin muuttunut, tuntemattomia ihmisiä ei enää kaihda samalla tavalla kuin Suomessa ja bussissa tuntemattomille ihmisille juttelee ihan mielellään. Toisaalta pelkään, että Suomessa muutun taas ihan yhtä sulkeutuneeksi kuin ennenkin ja jos joku yrittää puhua mulle bussissa, mulkoilen sitä vaan kulmieni alta.

Oon varautunut pieneen paluukulttuurishookkiin jo, sillä muutaman koti-ikäväviikon jälkeen oon taas palannut mun alkuhuumavaiheeseen. Olo on hirveän rento, rauhallinen ja tyyni.  Mulla on enää kolme viikkoa jäljellä ja tiedän, että mun tulee varmasti ikävä tätä paikkaa. Tiedossa on vielä ainakin reissut Makedoniaan ja Albaniaan (yes, my dream is coming true!), juhlia ja Suomi-vieras Kreikasta ;)

Yleistä höpinää

Jos sitä joskus on tullut valitettua Suomen takatalvesta, niin kyllä täällä Sloveniassakin säät osaa heitellä. Täällähän on tosiaan ollut helmikuun lopusta asti pääosin aurinkoiset säät ja suunnilleen huhtikuun lopusta saakka lämpötila on pyörinyt tasaisesti +25 asteessa täällä. Viime lauantaina mittari nousi +34 asteeseen ja oli kyllä tukahduttavan kuuma. No, la-su yönä lukemat laskivat sitten ihan yllättäen +8 asteeseen! Viimeksi täällä on ollut varmaan noin kylmä joskus helmikuussa. Oli hämmentävää, kun lauantaina oli meinannut läkähtyä t-paidassa ja shortseissa ja tuli myös vähän palettua auringossa, mutta sunnuntaina täytyi pukeutua villatakkiin, pitkiin housuihin, kevättakkiin ja kaulahuiviin. :D

Onneksi huomenna kelit palautuu ilmeisesti taas +20 asteen paikkeille. Toivottavasti sää ei enää sekoile tuollaisella tavalla, sillä viikonloppuna saan taas Suomi-vieraita, kun Miila, Eve ja Tiia saapuvat (tää toukokuu on oikea supervierailukuu!) ja aiotaan suunnata rannikolle Piraniin viikonloppua viettämään, ollaan varattu hostellikin yhdeksi yöksi. Hurraa! Rakastan sekä Slovenian että Kroatian rannikkoa (nehän siis sijaitsevat aivan vierekkäin ja Ljubljanasta ajaa vain pari tuntia myös Kroatian rannikolle) ja voisin mielelläni viettää siellä vaikka monta päivää auringossa maaten. Mun Erasmus-kaverit vitsailee, että eikö mua jo kyllästytä rannikolla ravaaminen (oon viettänyt viimeiset kolme viikonloppua putkeen jossain päin rannikkoa), mutta ei todellakaan. Piran on niin mun kaupunki, siellä on kaikkea mitä rakastan – meri, hyvä ilmasto, meriruokaa ja kaunista arkkitehtuuria.

Auringonlasku Piranissa Slovenian rannikolla..

Ja pyykkien kuivausta Rovinjissa Kroatian rannikolla..

Mulla on enää kuukausi jäljellä, mikä on hiton hämmentävää! Vastahan sitä Sloveniaan lähtöön oli monta kuukautta ja sitä ei osannut edes ajatella elämää Eramuksen jäökeen. Mun lentoliput on tosiaan ostettu Suomeen 17.kesäkuuta, ja jo viikko paluun jälkeen mulla alkaakin työt. Samaan aikaan kun lähtö lähenee, elämä on arkipäiväistynyt täällä. Ulkona käyminen ja matkustelu ovat vähentyneet, sitä viettää iltoja kotonakin ihan mielellään jotain niin tylsää tehden kuin televisiota katsellen. Kotona on myös osittain pakko olla siksi, että jopa niitä kouluhommiakin on pitänyt nyt alkaa oikeasti tehdä, koska deadlinet lähestyy uhkaavasti..

En valita, eihän Erasmus-huumakaan voinut loputtomiin jatkua. Samaan aikaan sitä kuitenkin stressaa ja tekee pientä listaa mielessään, missä pitäisi käydä ja missä kaikkialla käydä!  Haluaisin hirveästi nähdä ainakin Etelä-Balkanin, erityisesti Albanian, enemmän Triglavin upeaa kansallispuistoa täällä Sloveniassa, Krkin saaren Kroatian rannikolla..  Mutta toisaalta, aika ja rahat eivät kyllä millään riitä noihin kaikkiin, joten täytyy karsia. Ainakin on hyvä syy tulla uudestaan.

Ljubljanan katuja kävellessä tulee jo kaikenlaisia ”Vitsit mun tulee ikävä tätä”.. ajatuksia mieleen, vaikka toisaalta myös Suomeen paluu on alkanut pyöriä aktiivisemmin mielessä eikä sitä pelkästään ajattele, että ”no se on sitten joskus”.  Samaan aikaan haluan nauttia vikoista viikoista täällä ja että ne on yhtä spesiaaleja kuin suurin osa ajasta täällä on ollut.

Erased people

Olen varmaan maininnut, että Jugoslavian hajoamissota on alkanut kiinnostaa itseäni yhä enemmän täällä asuessa. Pari viikkoa sitten sain käsiini kirjan (kiitos suositteluista, Sanna), joka käsitteli Sloveniassa asuvia "poistettuja" ihmisiä. Nämä "poistetut" eli erased people ovat olleet jo aika pitkään kuuma aihe Slovenian maahanmuuttoa ja sen ongelmia käsittelevissä keskusteluissa.

Slovenian hallitus päätti siis itsenäisyyshuumassa Jugoslaviasta itsenäistyessään, että jokaisen ei-sloveenin on haettava Slovenian kansallisuutta tai pysyvää oleskelulupaa kuuden kuukauden sisällä itsenäistymisestä. Muussa tapauksessa kansalaisuuden menetti. Käytännössä tämä laki koski eniten Slovenian alueella asuvia muita ex-Jugoslavian kansalaisia, kuten serbejä ja kroaatteja.

Joku voi kysyä, mitä ongelmia asiaan sitten liittyy - onhan ihan luonnollista, että maa määrittelee itsenäistyessään uudestaan, ketkä maan kansalaisia ovat. No, ensinnäkin se, että hallitus ei juurikaan tiedottanut kyseistä lakimuutoksesta mitään ja monille asia valkeni vasta heidän asioidessaan jossain virastossa, jossa ilmoitettiin, että heidän kaikki tietonsa on tuhottu. Siis sen lisäksi, että nämä ihmiset menettivät kansalaisuutensa, heiltä tuhottiin kaikki dokumentit - henkilötunnukset, sairasvakuutukset, osoitteet..Nämä ihmiset olivat saattaneet elää jo vuosia Sloveniassa ja rakentaa elämänsä sinne, mutta heidän etninen alkuperänsä määritteli heidät muun maan kansalaiksi. Tälläisiä olivat esimerkiksi Sloveniassa syntyneet ja koko ikänsä eläneet ihmiset, joiden vanhemmat olivat kuitenkin jonkun muun Jugoslavian osavaltion kansalaisia. Yhteensä poistettuja oli  noin 25 000, mikä on varsin suuri määrä etenkin Slovenian kokoisessa minivaltiossa. Monet poistetuista määrittelivät identiteettinsä ensisijaisesti slovenialaisiksi, josta syystä johtuen kansalaisuuden menetys oli hirveä järkytys.  Puhumattakaan muista ongelmista, joita asiaan liittyy.



Poistetut kärsivät yhä isoista ongelmista Sloveniassa. Monilla on vaikeuksia päästä kouluihin, töihin tai terveydenhoidon pariin. Monet joutuvat yhä piileksimään ja pysymään sairastuessaan kotona, koska heillä ei ole sairasvakuutusta. Kirjassa kerrotaan muun muassa bosnialaistaustaisesta miehestä, joka oli asunut 1-vuotiaasta asti Sloveniassa. Kun lakiuudistus tehtiin, mies oli sairaalassa eikä ehtinyt hakea itselleen uutta oleskelulupaa. Tästä syystä johtuen kaikki miehen dokumentit tuhottiin, häneltä vietiin Slovenian kansalaisuus ja hänet uhattiin palauttaa Bosniaan, vaikka hänellä ei ollut maahan juuri mitään siteitä. Koko muu miehen perhe, mukaan lukien tämän seitsemän sisarusta, sai oleskeluluvan ongelmitta. Mies joutui piileskelemään monta vuotta ja sai tänä aikana monia vakavia sairauksia, koska ei kyennyt hakeutumaan lääkärin paikkeille. Nykyään hänellä on oleskelulupa (lukuisten taisteiluiden jälkeen), mutta hän on sairauksiensa vuoksi työkyvytön. Slovenian valtiolta hän ei ole saanut mitään korvauksia.

Tilanteeseen on yritetty esittää parannuksia jo 1990-luvulta asti, mutta muutokset ovat olleet hitaita. Monet eivät ole vieläkään onnistuneet saamaan kansalaisuuttaan takaisin, vaikka muun muassa Amnesty ja YK ovat vaatineet Sloveniaa korjaamaan asian. Lakimuutoksia asiaan on tehty esimerkiksi vuonna 2010, jolloin hallitus lupasi, että poistetuilla ihmisillä on kolme vuotta aikaa hakea kansalaisuutta uudestaan. Käytännössä homma on byrokraattista ja hankalaa, ja Slovenian hallitus on myös linjannut, että se ei kaikesta huolimatta takaa ihmisille automaattista kansalaisuutta tahi maksa korvauksia kenellekään.

LonelyPlanet tietää myös kertoa, että monilla sloveeneilla on rasisistia tunteita poistettuja ihmisiä kohtaan - vaikka nämä ihmiset olisivat eläneet Sloveniassa lähes koko elämänsä, heidät luokitellaan syntyperänsä mukaan vaikka kroaateiksi tai serbeiksi - jotka eivät siis ansaitse Slovenian kansalaisuutta. Ironista, kun ottaa huomioon, että sloveenit elivät monta vuotta samassa valtiossa sulassa sovussa kroaattien, serbien ja monien muiden kansallisuuksien kanssa. Kun kyse on Jugoslavian hajoamissodasta, tuntuu, että tavallisten ihmisten suurin kysymys on edelleen, miten aiemmin rauhassa elävät ihmiset alkoivat inhota ja tappaa toisiaan, kuten Bosnia-Hertsegovinaa käsittelevässä tekstissäni mainitsin.

Spring break ja slovenialainen vappu

Kevätloma olikin aika täynnä tekemistä, vaikka aluksi muuta pelkäsinkin. :D Perinteiseen Slovenia-tyyliin kaikki järjestyi jotenkin luonnostaan ja tuli tehtyä pieniä matkoja koko viikko.

Sateisen huhtikuun jälkeen Sloveniaa ovat taas hellineet helteet oikein urakalla. Viime päivinä mittari on noussut usein yli +25 asteen. Siksi toissa viikonloppuna olikin aika täydellistä päästä taas Adrianmerelle. Ajaettiin tällä kertaa Kroatian puolelle ja vietettiin päivä rannikolla Pulassa ja Rovinjinissa. Rakastan sekä Kroatian että Slovenian rannikkoa ja tulee kyllä ikävä sitä, että koska tahansa voi hurauttaa parissa tunnissa Adrianmerelle lekottelemaan!

Rovinjia.

Vappupäivänä mä patikoin! Ensimmäistä kertaa elämässäni vuorella. Lähdin yksin käymään Velika Planina-nimisellä vuorella, joka sijaitsee noin tunnin päässä Ljubljanasta. Velika Planina on kuuluisa etenkin paimentolaiskylistä, joita vuorella on, ja sieltä on mahdollista ostaa myös paimentolaisten tuotteita, kuten vuohenjuustoa. Kyseessä oli mun ensimmäinen minivaellus vuorilla, ja tykkäsin kyllä siitä yllättävän paljon. Ennen vaelluksen alkua Velika Planinalle mennään vaijerihissillä, josta oli upeat maisemat, vaikka vähän kyllä myös jännitti olla pelkän vaijerin varassa korkealla vuoristossa. :D

Maisemat Velika Planinasta = Amazing! <3

Illalla tulin sitten takaisin Ljubljanaan vappua juhlistaman. Vappu on Sloveniassa myös vapaapäivä, mutta ei niiin iso juhla kuin Suomessa. Slovenialaiseen vappuperinteeseen kuuluu kokon polttaminen, jota tehdään tietääkseni myös juhannuksena, kuten myös Suomessa. Olimme katsomassa kokkoa Tivolissa Roznik-nimisellä kukkulalla. Roznikissa järjestettiin myös konsertti ja ihmiset olivat vaan kokoontuneet ulos istuskelemaan ja juhlimaan, kuten Suomessakin.

Tiistaina tehtiin vielä Jennin kanssa miniretki Novo Mestoon, Kaakkois-Sloveniassa sijaitsevaan kaupunkiin. Kaupunki oli tyypillinen slovenialainen kaupunki: Pieni, siellä oli kaunis kirkko ja joki ja vuorimaisema. Oli todella kuuma sää, mutta kiva reissu. Paluumatkalla meidän junan konduktööri kiinnostui meidän seurasta ja istuuntui juttelemaan meidän kanssa, aina kun työnteoltaan ehti :D Hän oli menossa patikoimaan Lappiin syyskuussa ja oli kiinnostunut muutenkin keskustelemaan. Matkan aikana seuraan liittyi vielä toinen sloveenipoika, joka oli ollut Turussa Erasmuksena! Poika oli täysin hullaantunut Suomeen, ja me sitten hehkutettiin hänelle Sloveniaa ja hän meille Suomea.

Mun seuraavat viikot tulee olemaan erittäin kiireisiä. Hanna on ollut tämän viikon täällä, ja on ollut ihana nähdä pitkästä aikaa.ja näyttää kaikki Slovenian ihanuudet :) Tämä viikko täytyy paiskia kouluhommia, jos aion saada opintopisteet kasaan :P Sen jälkeen Tiltu, Miila ja Eve saapuu tänne, sitten porukat. Sitten onkin enää jokin pari viikkoa jäljellä, käsittämätöntä. Jotenkin ei tajua sitä ollenkaan.

Serbia, belgradilainen salakapakka ja ekat koti-ikävän poikaset

Reissasimme tosiaan viime viikonloppuna Belgradiin Serbiaan. Olin matkasta innoissani, koska tänne tullessani etenkin Balkanin alue kiehtoi minua matkakohteena. Eikä Belgrad tuottanut pettymystä - kaupunki oli sopivan kaaottinen ja rosoinen mun makuuni, ihmiset ystävällisiä ja kahvilakulttuuri mahtava (niin kuin kaikkialla Balkanilla).

Matkattiin ensin Belgdariin Ljubljanasta yöjunalla. Matka kesti yhdeksän tuntia, ja saatiin itsellemme koko istuinosasto käyttöön lähes koko matkan ajaksi. Nukkuminen olisi ehkä onnistunutkin, jos meidän ei olisi tarvinnut herätä passintarkastuksiin viittä kertaa yön aikana - ensin Sloveniasta poistuttaessa, sitten Kroatian rajoilla ja vielä kerran Serbiassa. Oltiinkin aika tööt, kun päästiin Belgradiin ja lähdettiin etsimään hostelliamme.

Belgradissa meitä hellivät yli +20 asteen lämpötilat, mikä oli kivaa vaihtelua, sillä Sloveniassa on viimeiset kolme viikkoa vain satanut ja satanut. Kierrettiin kaupunkia ja katseltiin nähtävyyksiä ja herkuteltiin halvoissa ravintoloissa. Balkanilaista keittiötä voisi kyllä kuvailla lyhyesti ja ytimekkäästi näin: lihaa, lihaa, lihaa ja jos haluat kasviksia, kokeile kanaa. Oli aika turvonnut olo, kun palattiin Sloveniaan, vaikka ei me täälläkään mitenkään järkyttävän kevyesti syödä.

Lauantai-iltana tavattiin erään matkaseurueessamme olevan tytön belgradilaisia kavereita. Tytöt olivat mielettömän mukavia ja ovat tulossa heinäkuussa Helsinkiin, ja sovittiin, että mä näytän silloin heille vuorostaan paikkoja :) Juotiin ensin puistossa ja sitten lähdettiin etsimään jotain paikallista klubia ja päädyttiin lopulta johonkin hämyiseen paikallisten hipstereiden baariin. Kapakka paljastui lopulta paljastui salakapaksi, jossa juhlittiin jonkun synttäreitä. Ei muun muassa saatu kuitteja meidän juomista, valoja ei saanut pitää päällä ja kun mentiin ulos seisomaan, juhlien pitäjä tuli vaan ilmoittamaan että "It's not allowed to stand here", syytä tietenkään kertomatta ;) Mielenkiintoinen ilta..

Tultiin takaisin Belgradista jälleen Prevoz-sivuston kautta löydetyllä kimppakyydillä. Meidät ajoi kotiin erittäin hauska ja mukava serbi-sloveenipariskunta, jotka olivat olleet Belgradissa juhlimassa pariskunnan miehen siskon häitä. 9 tunnin matka maksoi vaivaiset 25 euroa, eli ei paha ollenkaan. Prevoz-kyyti on kyllä loistava mahdollisuus matkustaa täällä, koska samalla tapaa sekä paikallisia että säästää rutosti rahaa että aikaa (Balkanin joukkoliikenne on, no, lievästi sanottuna, hidasta).

Kuvia mulla ei juuri reissusta ole, koska unohdin ladata patterit ja akku loppui kesken. :( Dämn.

Täällä on nyt kevätloma, sitten koulu taas jatkuu ja yliopiston loppukokeet alkaa kesäkuussa. Tää on kyllä hassu tää "loppukoe" systeemi, kun Suomessa on tottunut siihen, että tenttejä saa tenttiä ihan koska vain haluaa. Viime aikoina mulla on ollut ilmassa ehkä pientä koti-ikävää. Aika klassisesti tuntuu mulla menevän nää kulttuurishokin oireet, kun nyt kolmen kuukauden jälkeen on alkanut pieni koti-ikäväoireilu ja myös ajoittainen ärtymys jostain asioista. Jos vertaa siis maaliskuuhun, jolloin tyyliin kaikki oli vaan täydellistä, täydellistä ja täydellistä :D Mutta eiköhän tää tästä. Samaan aikaan ahdistaa, kun tuntuu, että pitäis ehtiä tehdä vielä niin paljon ja aikaa on enää kuitenkin joku 8 viikkoa!

Huomenna mennään käymään Pulassa Kroatian rannikolla. Muita ihmeellisempiä kevätlomasuunnitelmia mulla ei ole, vähän mietin, että mitä tekisin torstaihin saakka, kunnes Hanna saapuu Sloveniaan (jee!). Mun kaikki kaverit on lähdössä/jo lähteneet reissamaan jonnekin, mutta itse on voinut juuri siitä syystä, että odotan Hannaa tänne plus yritän säästää rahaa. Toivottavasti ei tuu tylsää, kun kaupunki on tyhjillään.. Nojoo. Naurettiin kyllä Erasmus-kaverini kanssa, että on meidän ongelmat niin rankkoja täällä "Yhyy, olin just kaksi viikonloppua reissussa, mutta nyt joudun olemaan kevätloman täällä Ljubljanassa, nyyh".Täällä kyllä tuntuu, että ihmiset (myös mä itse) taantuu paikoitellen teini-ikäisten tasolle käytöksessään, kai se johtuu jotenkin tästä vieraasta ympäristöstä yhdistettynä ihmeelliseen vapauteen. Nojoo. Se näistä pohdinnoista, yritän seuraavaksi päivitellä Wienin ja Bratislavan reissusta, joka oli aika legendaarinen ja yksi parhaista matkoista täällä :)

Slovenialaisuuksia

Huh, viime aikoina on iskenyt pieni päivityslaiskuus, sillä olemme olleet taas tien päällä viime viikkoina. Viime viikonloppu vietettiin Serbiassa ja sitä edeltävä Wienissä ja Bratislavassa. Reissuista on tulossa omat päivitykset vielä, mutta kirjoitan nyt tekstin, joka mun on pitänyt jo jonkin aikaa kirjoittaa. Oon ollut täällä nyt kolme kuukautta ja tajusin, että en ole hirveästi slovenialaisista ja slovenialaisesta kulttuurista tai arjesta täällä.

Ensin täytyy sanoa, että harmittaa Erasmus-jakson aikana se, että kontakti paikallisiin on jäänyt niin vähäiselle tasolle. Ukrainassa elämä oli täysin erilaista, kun tein sekä töitä että asuin paikallisten kanssa. Kyllä tässä huomaa oikeasti, että tuntemus paikallisesta kulttuurista on jäänyt paljon vaisummaksi, kun elää tietyssä Erasmus-kuplassa. Onneksi asia on vielä aikaa korjata, ja paikallisten kanssa on kuitenkin tullut jonkin verran turistua. Nämä jutut ovat siis omia havaintojani ja kuten kaikesta, asioista ei voi vetää suoria yleistyksiä mihinkään.

Slovenialaiset ovat aika samanlaisia jossain suhteessa kuin suomalaiset. Olemme molemmat korkeasti koulutettuja, mutta saman aikaan vielä varsin metsäkansaa. Monet sloveenit ovat kuvailleet myös maataan pohjimmiltaan vielä varsin konservatiiviseksi ja "maalaisten" arvojen mukaan eläväksi (mitä se nyt ikinä sitten tarkoittakaan). Sloveniassahan ei ole yhtään miljoonakaupunkia ja vain kaksi yli sadantuhannen asukkaan ylittävää kaupunkia. Monet sloveenit viettävät myös viikonloppunsa joko mökeillään tai muuten luonnossa jotain urheiluaktiviteettaja harrastaen - kuitenkin poissa kaupungeista, jotka nekään eivät ole maailman mittakaavassa mitään järin isoja. Ljubljanakin on yleensä hyvin hiljainen viikonloppuisin, kun kaikki opiskelijat lähtevät kotiin maalle viikonlopuksi. Sloveenit ovat ylipäätään hirveän aktiivisia - he patikoivat, uivat, vaeltavat, laskettelevat, mikä ei ole toisaalta ihme, kun ottaa huomioon, miten upeaa luontoa täällä on joka paikassa.

Se, mikä suomalaisia ja sloveeneja myös tuntuu yhdistävän, on lähes jatkuva oman maan negatiivisten puolien korostaminen, kun jutellaan ulkomaalaisten kanssa. Ehkä sekin liittyy jonkinlaiseen pieneen kokoon ja "ei meissä nyt mitään erikoista ole" mentaliteettiin. On jännä, miten monilla sloveeneilla (alkaen yliopistoproffista..) tuntuu olevan hirveä tarve aina dissata Sloveniaa, kun minä yritän kehua maata. Tosin mä olen myös itse hirveän väsynyt ainaiseen "Suomi, itsemurhat, alkoholismi ja synkkyys" Suomi-kuvaan, jota monilla suomalaisilla tuntuu olevan hirveä pakkomielle aina levittää, koska se ei kerro totuutta ainakaan omasta Suomestani.

Itse ajattelin alussa, että sloveenit ovat hirveän ystävällisiä, tyytyväistä ja onnellista kansaa. Ajattelen edelleen, että sloveenit ovat hyvin ystävällisiä, mutta onnellisuudesta en ainakaan kaikkien kohdalla ole enää varma. Mulle selvisi, että Sloveniassa on yhtä korkeat itsemurhaluvut kuin Suomessa, ja olin aika hiton yllättynyt. Olis kyllä mielenkiintoista tietää, mitkä asiat laukaisee näitä juttuja. Slovenia ja Suomi on molemmat pieniä valtioita, joissa kuitenkin kaikki perushyvinvoinnin olot on kunnossa.

Kulttuurillisesti Slovenia on Balkanin ja Keski-Euroopan välissä, vaikka sloveenit itse ovat halunneet aika pitkälle irtaantua "balkanilaisuuden" leimasta - monet identifoivat itseään Keski-Eurooppaan ja vertaukset Itä-Eurooppaan ärsyttävät monia. Jo Jugoslavian aikaan Slovenia oli yksi alueen vauraimpia valtioita, ja sodassahan Slovenia olikin mukana vain kymmenen päivää. Vaikka Slovenia onkin siis kehittynyt nopeasti, monet sloveenit tuntuvat myös nostalgisoivan Jugoslavian aikoja. Olen kuullut muun muassa ihmisten puhuvan siitä, miten "Jugoslavian aikana kaikki kukoisti" tai "Kaikki kaupungit olivat niin upeita ja kehittyneitä". Samanlaista kommunisminostalgiaa kohtasin Ukrainassa ja siellä sitä oli jotenkin helpompi ymmärtää (Ukrainassa yhteiskunnan kehitys on kuitenkin paljon huonommalla tolalla kuin Sloveniassa), mutta täällä se vähän hämmentää. Vaikka enhän mä mikään ole ketään tuomitsemaan, kun en ole itse elänyt Jugoslaviassa. Plus ymmärrykseni mukaan Titon harjoittama kommunismi oli kuitenkin vapaampaa ja avoimempaa kuin Neuvostoliiton (varsinaisesta sananvapaudesta ei tietenkään silti voida Jugoslaviassakaan puhua), ja monet täällä muistavat Titon ihmisenä, joka yhdisti Balkanin kansat ja jonka kuolema johti lopulta katastrofiseen sotaan.

Vaikka Slovenia on pieni, olen usein hokenut, että maa on hyvin monipuolinen ja alueellisesti erilainen.  Samassa maassa voi lasketella Alppien rinteillä ja löhötä hiekkarannalla auringon hellittävänä. Erot näkyvät kuulemma myös ihmisissä - ihmiset rannikolla ovat kuulemma avoimempia ja sosiaalisempia kuin muut sloveenit, jne jne.

Se, mistä vielä pidän Balkanilla ja Sloveniassa ylipäätään, on se, että että tunnet olosi tervetulleeksi. Missä tahansa on mukava kahvila, jonne voi istua ja ottaa vaan rennosti, ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. Kaikki ovat aina ystävällisiä ja valmiita auttamaaan. Jotenkin tämä osa Eurooppaa on vienyt sydämeni, ja olen varma, että tulen vielä palaamaan tänne uudestaan.

Slovenia painii myös talousongelmien kanssa tällä hetkellä. Viime viikon keskiviikkona meidän kaikki luennot oltiin peruttu, koska Slovenian hallitus suunnittelee muuttavansa tähän asti ilmaisen yliopistokoulutuksen maksulliseksi, joten julkisen puolen työntekijät menivät lakkoon. Myös muita etuja suunnitellaan leikattavaksi rankalla kädellä. Toivotaan, että yliopistokoulutus säilyisi maksuttomana.

Oma arki on täällä jo niin "arkipäiväistä", että ei sitä edes kunnolla huomaa. Aina kun käy matkalla, näkee taas Ljubljanan erilaisin silmin, mutta muuten on jo jotenkin tottunut elämään täällä. En ole kuitenkaan tylsistynyt, sillä aika kiitää kovaa vauhtia eteenpäin ja tuntuu jotenkin siltä, että se loppuu kohta kesken.

Maribor, pääsiäinen ja muita kuulumisia

Ensin yleisiä kuulumisia: Riikka oli viime viikon täällä, ja oli hirveän kivaa. Tehtiin klassinen Slovenia-reitti Ljubljana-Piran-Bled, tavattiin mun kavereita ja istuttiin myös pubeissa aika ahkerasti :D Oli hauskaa ja olin iloinen, että Riikka tuntui tykkäävän Sloveniasta aivan yhtä paljon kuin mäkin. :)

Viime aikoina on pitänyt paiskia kouluhommia oikeasti, mikä on hieman stressannut. Onneks oon saanut edes vähän aloiteltua hommia, että kaikki ei jää roikkumaan loppukevääseen. Nyt on tosin pääsiäisloma. Slovenialaiset ei vietä pääsiäistä kai mitenkään sen erikoisemmin, lähinnä ilmeisesti syövät yhdessä ja sunnuntaina kuulemma monet tapaavat ottaa myös alkoholia porukalla :D Vaikka Slovenian virallinen uskonto on katolilaisuus, olen käsittänyt, että monelle uskonto ei ole mikään erityisen merkittävä asia täällä, mistä johtunee myös se, että pääsiäisestä ei tehdä niin isoa numeroa. Jopa eilen pitkänäperjantaina kaikki kaupat olivat vielä auki (huom: maassa, jossa ainoastaan tyyliin yksi kauppa on sunnuntaisin auki ja lauantaisin kaikki sulkeutuu jo kolmen aikaan!) ja elämä ihan normaalia.

Huomenna meidän olis tarkoitus järjestää vaihtareiden kanssa pääsiäsibrunssi, jonne kaikki tuo jotain syömistä. Näytin kuvan mämmistä ja ihmiset olivat siitäkin huolimatta vielä kiinnostuneita maistamaan sitä  ja pyysivät tekemään sitä :D Nojoo, ei ihan onnistu, täältä ei saa tarvikkeita ja mulla ei ole rehellisesti sanottuna hajuakaan, miten mämmiä valmistetaan, käsittääkseni se on aika vaikeeta? :D Olis ollut kiva koristella pajunkissoja ja viedä niitä näytille, mutta en ehtinyt niitäkään täältä etsiä, höh.

Tänään käytiin Mariborissa, joka sijaitsee lähellä Unkarin rajaa ja on Slovenian toiseksi suurin kaupunki. Se on myös ainoa yliopistokaupunki Ljubljanan lisäksi. Tästä johtuen Ljubljanan ja Mariborin välillä vallitsee luonnollisesti kilpailuasetelma, ja monet ljubljanalaiset nimittelevät Mariboria Mariboringiksi.

Koska haluttiin säästää rahaa, kokeiltiin ekaa kertaa Prevoz-sivustoa, jossa slovenialaiset tarjoavat kimppakyytejä. Sivusto oli aivan loistava, alettiin eilen illalla katsoa kyytejä Mariboriin ja saatiin vaivaisessa tunnissa hommattua itsellemme kyyti Mariboriin slovenialaiselta naiselta. :)

Mariborissa ei tosiaan ole mitään erityisen merkittävää nähtävää, mutta ihan kaunis kaupunki se on. Ja slovenialaisittain iso, kaupungissa on noin 89000 asukasta. Tänä vuonna Maribor on myös Euroopan kulttuuripääkaupunki, kuten Turku oli viime vuonna. :) Maisemat Ljubljana-Maribor välillä olivat taas mielettömän kauniit, niin kuin aina Sloveniassa. Että tulen kaipaamaan näitä vuoria ja laaksoja, kun lähden.

Mariborin keskusaukio. Täällä on nyt säät huonontuneet ja tällä viikolla on satanut hitosti! (Huom. ennen tätä viikkoa täällä on satanut vain kerran sinä aikana, kun olen ollut täällä)

Näitä merkkejä oli ympäri Mariboria. Ilmeisesti tarkoittaa, että suutelu on sallittua? :D

En tiedä, onko Sloveniassa paikkaa, josta ei näkyis vuoria? :D

Reissusta tuli aika halpa, koska päästiin liftaamalla takaisin kotiin! Käveltiin ensin Ljubljanaan menevän tien varrelle ja venailtiin noin 15 minuuttia, kunnes eräs auto pysähtyi, ja mukava slovenialainen mies ja hänen 15-vuotias poikansa poimivat meidät kyytiin. :) Olin iloinen, että onnistuttiin, koska yritettiin jo viime viikolla liftata Mariboriin ja silloin kukaan ei pysähtynyt :D Nyt oli onnea matkassa, ja turistiin miehen ja hänen poikansa kanssa automatkan ajan, vaikka perheen isä ei osannut kovin hyvin englantia eikä me niin hyvin sloveniaa. Jotenkin yhteinen kieli kuitenkin löytyi, ja he ajoivat meidät Ljubljanan keskustaan asti, vaikka  asuivat  itse kauempana lähiössä. Slovenialaiset on kyllä aina niin ystävällisiä.

Sellaista. Kaikki on edelleen hyvin, vaikka ilmat on viilentyneet ja nyt on satanut paljon. Kuvat Suomen lumisateesta kyllä lohduttaa ihan kivasti.. :D  Ens viikolla meidän olis tarkoitus reissata Wieniin ja Bratislavaan, ja sen jälkeen olis tiedossa Serbian-matka. Aika kuluu niin nopeasti, apua..

You know that you're Erasmus-student in Ljubljana when..

Mulla on kotoisa olo Ljubljanassa. Tajusin sen tänään. En koe olevani ulkomaalaisena kaupungissa. Turistit on turisteja, minä olen sen asukas. Mulla on omat lempipaikkani kaupungissa ja muistoja jo tietyistä paikoista. Mulla on ihmisiä joille soittaa. Kaupunki on siis tullut omaksi.

Toisaalta kaikki on silti jollain tasolla jännää ja uutta, vaikka arkipäiväistymistäkin on toki tapahtunut. Se, mikä täällä on kivaa, on just se, että uusia paikkoja näkee yhä, samaten uusia ihmisiä tapaa esimerkiksi baariin mentäessä. Ei Suomessa tapaa baareissa uusia ihmisiä, se on vaan fakta.

Elämä on täällä elämää ilman aikatauluja. Sunnuntainakin vietettiin vain päivä Tivoli-parkissa (Ljubljanan iso puistoalue) kävellen ja jutellen. Tuskin mulla olis Suomessa koskaan niin paljon aikaa moiseen. Pidän Sloveniassa siitä, että ihmiset viettää niin paljon aikaa ulkona ja nauttii maansa kauniista luonnosta. Täällähän on nyt +20 astetta enkä valita asiasta ollenkaan. Sopii mulle hyvin, joka ei ole mikään iso talven ystävä.

Sain haasteen toisesta vaihtoblogissa, jossa pyydettiin kertomaan 5 random-faktaa vaihtokohteestasi. Päätän tehdä sen näin:  You know when you're Erasmus-student in Ljubljana when..

1. Unohdin kertoa "Things I love in Slovenia" kohdassa studentski bonista. Nyt korjataan tämä karmea virhe. Ensimmäinen asia olennainen asia Sloveniassa Erasmuksena olemisena on siis se, että et syö koskaan kotona, koska Slovenian opiskelijaruokailu eli studentski bon on vaan niin loistavasti järjestetty. Opiskelijat saavat syödä 2-3 euron hinnalla lähes missä tahansa kaupungin ateriassa valtavia aterioita, joihin kuuluu alkukeitto, lounas, salaatti ja jälkiruoka. Myös pikaruokapaikoissa saa halutessaan syödä opiskelijalounaita, ihan kätevää aina baarista kotiin tullessa ;)

Lounas on aina päivän merkittävimpiä tapahtumia - missä ravintolassa sitä syöt, kenen kanssa ja ikuisuuskysymys: otatko jälkiruoaksi viimeinkin hedelmän tortun sijasta? Joskus suunnittelet kokkaavasi kotona oikean aterian, mutta päädyt tilaamaan ruokaa noutopalvelusta (jota saa myös tilattua opiskelijahinnalla vaivaisella 2-3 eurolla) Tämä systeemi on mielestäni loistava, koska se tukee paikallisia pienyrittäjiä ja tuo opiskelijan arkeen luksusta.

2. Olet tottunut siihen, että Slovenia on niin pieni, että voit matkustaa ulkomaille vaivaisessa parissa tunnissa. Siksi oletkin tottunut viettämään viikonloppusi joko ulkomailla tai jossain Ljubljanan ulkopuolella muualla Sloveniassa. Yleensä teet päätöksen lähtemisestä ulkomaille vain muutamaa päivää (tai tuntia) aiemmin. Olet myös tottunut siihen, että Ljubljana on pieni - jos jonnekin kestää kävellä yli 10 minuuttia, se on "kaukana".

3. Sinulla on vahva mielipide, kumpi on parempaa olutta, Laško vai Union. (Laško!)

 4. Olet saanut raivarit uprovna enotassa eli maahanmuuttovirastossa, kun olet hakenut oleskelulupaasi Sloveniaan. Kun itse raahauduin kyseiseen toimistoon kolmatta kertaa yhtä puuttuvaa paperia kiikuttamaan (kaikkia tarpeellisia papereitahan ei voida kertoa heti ekalla kerralla :D) ja jonotin vuoroani yli tunnin ja lopulta pääsin palveltavaksi, sain kuulla, että koska mulla ei ole vuoronumeroani mukana, joudun aloittamaan jonottamisen alusta. Aiemmin vuoronumeroa ei oltu kysytty jonottessa lainkaan. Kävelin ulos tiskiltä, menin vessaan ja potkasin roskista kiukuspäissäni :D Vuoronumero löytyi onneksi lopulta taskusta ja ei tarvinnut aloittaa jonottamista uudestaan. Tiskillä ollutta naista koko episodi tuntui huvittaneen.

5. Olet rakastunut Ljubljanaan ja haluat vain hehkuttaa asiaa kaverelleisi. Muistat joka päivä mainita kaupungilla kävellessäsi Erasmus-kaverillesi "Ljubljana on kyllä niin ihana!" ja Erasmus-kaverisi myötäilevät sinua samassa rakkaushuumassaan.

Ylihuomenna saan taas Suomi-vieraita, kun Riikka saapuu! :) Mahtavaa. Kaikki rakkaat kaverini, jotka tätä luette, arvostan oikeasti paljon, että olette ottaneet aikaa ja tuhlanneet viimeisiä pennosianne matkataksenne tänne. Musta tuntuu, että mulle on tulossa vieraita lähes jatkuvasti. I'm lucky girl.

Tällä viikolla Ljubljanasta puolestaan lähtevät ensimmäiset Erasmus-kaverini, höh. :( Ekat jäähyväiset. Inhoan niitä. Aika kulkee hirveän nopeasti, toivon, että nyt se hidastuisi.

Bohinj

Viime viikolla reissasimme Bohinj-järvelle. Bohinj on iso järvi noin 40 kilometriä Ljubljanasta pohjoiseen, ja järven alueella sijaitsee iso luonnonpuisto ja paljon patikkareittejä. Bohinj ei ole niin suosittu turistikohde kuin vieressä sijaitseva Bled-järvi, mutta mielestäni ehkä juuri siksi visiitin arvoinen. Vaikka tykkäänkin Bledistä, maisemat olivat Bohinjissa enemmän luonnonmukaisia eikä rantaa oltu pilattu sinne rakennetuilla hotelleilla.

Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään vettä. Miten se voi olla noin kirkkaan vihreää?

Sloveniasta on vaikea löytää mitään rumaa.

Bohinjista noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsee myös Savican vesiputous. Vesiputous sijaitsee vuorella, joten sinne piti ensin kavuta 20 minuuttia rappusia pitkin. Maisemat vuorelta olivat kyllä upeat, ja vaikka vesiputous oli varsin pieni, se oli mielestäni kaunis.

Vähän väsyneenä ja punaisena 20 minuutin kiipeämisen jälkeen, mutta silti onnellisena :D

Things I love in Slovenia

Mä olen ollut täällä nyt kaksi kuukautta! Aika käyttäytyy täällä oudosti. Se kiitää aivan järkyttävän lujaa vauhtia, mutta toisaalta tuntuu, että olisin ollut poissa Suomesta jo paljon kauemmin kuin vaivaiset kaksi kuukautta. Mulle on ehtinyt tapahtua niin hirveästi lyhyessä ajassa. Olen saanut uusia ystäviä, oppinut uusia rutiineja ja vähän uutta kieltä ja matkustanut Slovenian lisäksi kolmessa eri maassa.

Erasmus-aikani on tähän mennessä ollut loistavaa. Ukrainaan verrattuna tämä on ollut paljon helpompaa, enkä ole juuri kokenut kulttuurishokkeja. Oikein pelottaa, että koskahan mulla tulee karu pudotus maanpinnalle ja iskee kunnon kulttuurishokki? :D Muutamaa huonoa päivää lukuun ottamatta olen lähes jatkuvasti hirveän iloinen ja hyvällä tuulella. Kai se johtuu siitä, että jokainen päivä tuntuu vieläkin seikkailulta, vaikka turvallisia rutiinejakin on ehtinyt muotoutua. Pidän myös siitä, että täällä tapaa uusia ihmisiä jatkuvasti, sekä baarissa ja bileissä. Ei Suomessa oikein tutustu uusiin ihmisiin, kun lähtee baariin, se on vaan fakta. Eikä mun hyvää fiilistä haittaa yhtään se, että Ljubljanassa on ollut viime päivät +20 astetta lämmintä ja että helmikuun lopussa pystyttiin jo syömään ulkona.

Kahden kuukauden kunniaksi ajattelin jakaa tässä blogipostauksessa, mitä Ljubljanassa ja Sloveniassa erityisesti rakastan:

Maisemia ja luontoa

Erasmus-kavereitani. Ne on se ykkösjuttu.

Meidän "perhe" :D

Meidän torstaista Thai Inn-pub traditiota. Thai Inn Pub on karaokebaari, jossa jengi laulaa ja tanssii aina yhdessä. Se on Erasmusten vakiopaikka torstaisin. :)

Kuvien copyright on Thai Inn Pubilla.

 

Ljubljanaa noin yleisesti. Sen kahviloita, ihmisiä ja fiilistä. Ljubljanasta on tullut meidän olohuone.  Kaupunki on niin pieni, että riittää käytännössä, jos menet keskusaukiolle seisomaan ja tapaat varmasti tuttuja. Ljubljanassa tuntuu kotoisalta.

Bosnia-Hertsegovina!

Kotiuduin eilen Sarajevosta, jonne lähdettiin keskiviikkoiltana jälleen suht spontaanin päätöksen jälkeen. :) Eläköön keskellä Eurooppaa asuminen.

Bosnia-Hertsegovina lumosi minut kyllä täysin. Maan upeat maisemat ja ystävälliset ihmiset ja islamilaisen ja eurooppalaisen kulttuurin sekoittuminen tarjosivat matkailijalle paljon ihmeteltävää. Toisaalta myös sodan tuhoamien rakennusten ja ympäri Sarajevoa rakennettujen hautausmaiden näkeminen olivat aika pysäyttäviä kokemuksia.

Lähdettiin Sarajevoon keskiviikkoiltana Ljubljanasta bussilla. Bussimatkan Sarajevoon oli tarkoitus kestää kaksitoista tuntia, mutta kesken matkan meidät siirrettiinkin yllättäen toiseen bussiin, joka ajoi ilmeisesti nopeammin Sarajevoon. Oltiin siis Sarajevossa yllättäen aamuneljältä ja pohdittiin, että mitäs nyt sitten tehtäisiin, kun hostellivaraus oli virallisesti vasta seuraavalle päivälle. Otettiin sitten taksi hostellille, jonne pääsimme onneksi nukkumaan, vaikka huonevarausta ei vielä ollutkaan. Hostellin henkilökunta oli todella ystävällistä eikä veloittanut meiltä edes lisäyöstä mitään!

Sarajevo oli kiehtova kaupunki.  Vanhassa kaupungissa tuntui kuin olisi ollut Lähi-Idässä - moskeijoita oli ympäriinsä, ja ihmiset istuivat ulkona polttelemassa vesipiippua. Sarajevossa oli paljon kivoja kahviloita, jonne oli helppo istua turisemaan ja tuhlaamaan aikaa. Uudessa Sarajevossa olisi taas voinut olla melkein missä tahansa Euroopan pääkaupungissa.

Vanhan kaupungin vilinää.

Matkaseuran kanssa nautitaan paikallista perinneruokaa ćevapia :)

Sarajevoa ylhäältä päin.

Vaikka Bosnia-Hertsegovinassa on nykyään turvallista matkustaa, leimaa maata kuitenkin yhä vahvasti sota ja sen jälkeinen jälleenrakennustyö. Jugoslavian hajomissotien hirveys on valjennut itselleni jotenkin paremmin täällä päin Eurooppaa asuessa. On vaikea ymmärtää, mikä voi aiheuttaa sen, että aiemmin samassa valtiossa rauhassa eläneet ihmisryhmät alkoivat vihata toisiaan. Jugoslaviassa elivät aikoinaan yhdessä niin sloveenit, serbit, muslimit kuin kroaatitkin. He menivät naimisiin keskenään, työskentelivät keskenään ja elivät muutenkin suhteellisen sulassa sovussa. Kuitenkin samat ihmiset myöhemmin tappoivat ja raiskasivat toisiaan sodassa. Sarajevokin oli ennen sotaa monikulttuurinen kaupunki, jossa ihmiset viettivät keskiluokkaista elämää. Sota oli siksi valtava järkytys, ja on sitä yhä bosnialaisille.

Jugoslavian hajoamissota onkin karmaiseva esimerkki siitä, mitä omaa  kansakuntaa ylistävä nationalistinen propaganda ja muita kansoja kohtaan kohdistuva vihanlietsonta voivat pahimmillaan saada aikaan. Hajoamissodat olivat kyllä monimutkaisista historiallisista syntynyt soppa, mutta sitä ei voida kiistää, että Bosnia-Hertsegovinassa tapahtui bosniakkien kansanmurha, jossa kyse enemminkin nationalistisen serbiarmeijan hyökkäyksestä ja kansamurhasta kuin sisällisodasta. Länsimaat ja kansainväliset joukot myös puuttuivat sotaan aivan liian myöhään.

Sarajevossa oli nähtävissä myös yhä vuoden 1984 olympialaisnostalgiaa ja myynnissä oli paljon olympialaisiin liittyvää krääsää. Ihmettelin aluksi melkein yli kolmekymmentä vuotta vanhojen kisojen hehkuttamista, mutta ilmeisesti iso olympianolstagia johtuu siitä, että olympialaisia pidetään eräänlaisena hyvien aikojen symbolina ennen sotaa. Olympialaisten aikaan Sarajevoa vielä markkinoitiin monikulttuurisena ja suvaitsevana kaupunkina. Hyvän esimerkin tästä monikulttuurisuudesta tarjoaa Pilvi Torstin Sankarimatkailijan "Slovenia, Kroatia & Bosnia-Hertsegovina"-kirjassa kertoma esimerkki, jolloin Sarajevossa kaikkia pyydettiin uskontokunnasta huolimatta rukoilemaan lunta, jotta sitä varmasti saataisiin olympialaisiin. Pian rukousten jälkeen lunta alkoikin sataa. Torstin opus on muuten mainio matkaopas niille, jotka täällä päin Eurooppaa haluavat reissata, voin suositella!

Perjantaina lähdettiin käymään päiväretkellä Mostarissa, joka on 1400-luvulla perustettu kaupunki lähellä Adrianmeren rannikkoa. Mostar on mielestäni aivan ehdoton matkakohde niille, jotka Bosniaan matkaavat, jo pelkästään siksi, että maisemat Sarajevo-Mostar junamatkalla ovat aivan mielettömän kauniit:

Mostar oli todella kaunis kaupunki, jossa tuntui jälleen siltä, että olisi ollut enemminkin Lähi-Idässä kuin keskellä Eurooppaa.

Yllä oleva Mostarin silta "Stari most" on kaupungin symboli. Silta rakennettin jo alunperin 1500-luvulla, mutta silta tuhoutui Bosnian sodan taisteiluissa kroaattijoukkojen ammuttua sitä tahallaan. Silta oli yhdistänyt muslimien ja kroaattien valvomat kaupunginosat toisiinsa rauhanomaisesti satojen vuosien ajan, joten sillan tuhoamisella oli valtava symbolinen merkitys. Silta rakennettiin uudestaan vuonna 2004, ja on taas käytössä. Paikalliset miehet tapaavat sukeltaa sillalta miehisyytensä osoituksena.

Mostarista palatessa vietettiin vielä yöksi yö Sarajevossa, ja herkuteltiin bosnialaisilla herkuilla kivassa ravintolassa ja maisteltiin kirsikkarakia. Lauantaina kiivettiin vielä katsomaan Sarajevoa kukkulalta käsin, ja sen jälkeen alkoi taas tunteja kestänyt kotimatka. 13 tunnin bussimatka oli kyllä taas yksi kokemus lisää. Ja nyt tuntuu siltä, että olisi aika eksoottista viettää viikonloppu Ljubljanassa ja olla reissaamatta mihinkään. :) Ljubljanaan palatessa tuntui siltä, että olisi tullut kotiin, mikä oli hyvä fiilis.