For the smile they can share the night and it goes on and on

Ennen kuin kirjoitan matkakertomuksen loppuun Kreikan osalta, pakko jakaa viimeiset hetket Ljubljanassa.

Kirjoitan tätä jo kotona Suomessa. Aika epätodellinen olo. Vikat päivät Ljubljanassa lensi siivillä. Vietettiin paljon aikaa meidän kaveriporukan kanssa, juhlittiin ja tehtiin mun "viimeisiä juttuja" - viimeiset ThaInnit, viimeiset Metelkovat, viimeiset opiskelijalounaat siellä ja täällä.

Vika ilta oli aivan mahtava, juhlittiin aamukuuteen saakka. Mulla oli aivan mielettömän hauskaa ja en ajatellut sillä hetkellä lähtöä. Vika päivä taas oli vaan todella outo, surullinen ja haikea. Kun meidän porukka saatteli mut asemalle, aloin jo asemahallissa vollottaa ja sitten itkin kivasti koko bussimatkan bussiasemalta lentokentälle. Samaten kyyneleet meinas jo alkaa valua, kun juotiin mun vuokranantajan kanssa viimeiset shotit. Aloin sitten uudestaan itkeä Suomessa, kun sain Rutalta tekstarin, että kaikki oli itkeneet mun lähdön jälkeen. Voi paska. Siirtyminen Slovenian +32 asteesta sateiseen, +11 asteen säähän oli kiva shokki.

Ljubljanassa roikkuu kenkiä ympäriinsä. Me päätettiin heittää meidän porukan kengät samaan paikkaaan roikkumaan.

Rakastan tätä kuvaa. Se on otettu mun läksäreissä vikana iltana.

Woman, who made my Erasmus special and gave me reason to travel to Lithuania!

Last moments all together :'(

Välillä sitä miettii, miks pitää ollakin niin liikkuvainen ihminen. Ystävistä puolet on siellä, puolet toisaalla. Vaikka Suomi on kotimaani, mulla on nyt myös osa Sloveniaa itsessäni ja kaikki ne ystävät, jotka tapasin siellä. Elämä jatkuu Suomessa, varmasti jatkuu. Älkää käsittäkö väärin: Musta on ihana nähdä mun perhettä ja ystäviä, tehdä suomalaisia juttuja ja syödä ruisleipää. Mutta: ei sitä puolta vuotta Sloveniassa voi vaan pyyhkiä muistista. Mä viihdyin Sloveniassa ja tunsin sen toiseksi kodikseni, sopeutuminen sinne oli helpompaa kuin Ukrainaan. Sloveniassa olo oli mieletöntä aikaa elämässäni. Ja myös hengähdystauko.Kävin kymmenessä maassa, tapasin mielettömiä ihmisiä, ärsyttäviä ihmisiä ja kaikkea sitä. Olin aika onnellinen jatkuvasti. Tulen kaipaamaan niitä ihmisiä, joista puolen vuoden aikana tuli ystäviä. Onneksi kaksi heistä asuu Suomessa, pus pus Hanna ja Sanna!

Tulen kaipaamaan Ljubljanasta monia asioita. Kahviloita ja leipomoita. Sitä, että on aina aikaa istahtaa kahville. Pieniä, autottomia katuja. Vuorimaisemaa. Ljubljanica-jokea illalla. Oluthetkiä vuokranantajani kanssa. Sitä, että Ljubljanassa tapahtui aina jotain, vaikka se oli niin pieni. Slovenian vihreyttä ja luontoa. Ihmisten ystävällisyyttä. Sloveniasssa opin jotenkin elämään hetkessä ja olemaan iloinen siitä, että mulla on kahvikuppi edessäni ja aikaa vaan istua ja ajatella. Toivon, että voisin säilyttää jotain sitä asennetta täällä Suomessakin. Samaten toivon, että osa siitä sosiaalisuudesta, jota sain Sloveniassa, säilyisi Suomessakin. En ole ikinä ollut mitenkään erityisen ujo, mutta toivoisin, että Suomessakin voisin jutella spontaanisti tuntemattomien kanssa - baarissa, bussissa, missä lie. Että en alkaisi kohotella kulmiani ärsyyntyneenä, jos joku tuntematon ihminen haluaa vaan keskustella randomeja bussissa.

Mutta joo, blogi ei sulkeudu ihan vielä, matkakertomuksen loput ovat tulossa. :)